13.5.2015

Do ya'll hear me?

Vähän nurinkurista julkaista ensin ostospostaus ja sitten vasta kirjoitella kuulumisia, uuh miten rajoja rikkovaa. :)

foto


Mutta, mistä aloittaisin? Tämä kevät on ollut ihan hullunmyllyä ja myönnettäköön, myös äärimmäisen raskas ajanjakso. Olen ollut nyt lähes 11 viikkoa työharjoittelussa eräässä kirjanpitokeskuksessa ja vielä olisi noin 2 viikkoa jäljellä. Töitä, eli yövuoroja minun tapauksessani, olen paiskinut kuin pieni eläin tässä samalla ja lisäksi olen ollut kipeänä sekä kirjoittanut opinnäytetyöni alusta loppuun. Phuuh. phuuh, phuuh… Normaali, jos sellaiseksi tätä elämää voi sanoa hyvällä tahdollakaan, päivä koostuu harjoittelusta, sieltä kotiin lenkittämään koirat, nukkumaan ja yöksi töihin. Töistä sitten aamulla kotiin koirien luo ja kotvasen päästä taas harjoitteluun ja taas kotiin nukkumaan. Piiri pieni pyörii… Oon samaan aikaan järjettömän iloinen ja onnellinen siitä, että olen tässä pisteessä, ettei päiviä ole montaa jäljellä ja samaan aikaan kuitenkin ihan puhkirättipokkiväsynyt, enkä vaan jaksaisi enää ainuttakaan päivää.


foto

Voi että, mikä ihana tunne koittaa 28.5. kun harjoittelu loppuu ja 29.5. kun meillä on koululla harjoittelun purku ja valmistujaistilaisuuden harjoitukset ja sitten 30. päivä koittaa itse valmistuminen! Merkonomin tupsulakki on jo tilattu ja pitihän sitä pikkasen kotona mallailla päähän. :) Vielä pitäisi pohtia vaatepolitiikkaa, ei ole nimittäin vielä hajuakaan miten pukeudun. Kengät uskoisin löytyvän omasta takaa, mutta sitten olen ajatellut hankkia kunnolliset mustat suorat housut ja yläosaksi jonkun monikäyttöisen mutta juhlavan puseron. Bleiseri on kysymysmerkkinä… Jos löytyy sopiva niin miksei, mutta en halua ostaa kertakäyttövaatteita ja bleiseri on kyllä lähtökohtaisesti sellainen, että saattaa jäädä käyttämättä. En nyt kuitenkaan täysin teilaa ajatusta kun en ole vielä vaatekaupoilla käynytkään. :D

foto
Ensi kesä tulee olemaan pyhitetty täysin koirien ja mun yhdessä olemiselle ja tekemiselle. Kesän aikana tehdään pitkääkin pidempiä nuuskulenkkejä, pyöräilymatkoja, käydään metsässä ja uimassa ja jätskillä jajaja… Ensi kesästä on povattu viime kesää kuumempaa, joten me liikutaan sitten aika pitkälti yöaikaan, mutta ei sen väliä kun aamuisin ei ole pakko herätä. :) Tämä tietysti sillä varauksella, mikäli en saa vielä ”uuden oman alani” töitä. Jos saan, niin vuorokausirytmi heittää sitten samanlaiseksi kuin valtaväestöllä. :) Kesäloman eka kaksiviikkoinen pätkä mulla on kesäkuun lopusta heinäkuun puoliväliin. Ihan jees, kerrankin heinäkuussa lomaa PLUS mä saan olla Tangomarkkinoiden ajan pois töistä. Wihuu! :D Mietiskelin itsekseni tässä päivänä eräänä, että miksi viime kesä tuntui niin kauhean lyhyeltä, vilahti vaan ihan hujauksessa. Sehän johtui tietysti siitä, että koulu alkoi jo elokuun alussa. Oijoi, nyt en malttaisi odottaa koulun loppumista enää sitäkään vähää, mitä tähän mennessä. Oh lord, tästä tulee piiiitkä reilu 2-viikkoinen. :D 

foto
Kotonakin olisi kaikenlaista askaretta, siivousta ja järjestelyä. Kuten edellisessä postauksessa kerroin, olen myynyt laukkujani oikein urakalla ja sitä projektia olisi tarkoitus jatkaa. Lisäksi olen ostanut siemeniä, pitäisi istuttaa nurmikkoa takapihalle… Harmikseni takapihalta leikattiin korkeat pusikot meidän taloyhtiön ja tontin toisella puolella olevien omakotitalojen välistä. Nyt munkin olkkarista on suora näkyvyys erään omakotitalon takapihalle. Tosin välimatkaa on jonkun verran, mutta ainakin viime kesänä siellä oli ajoittain koiria takapihalla, jotka haukkuivat, mutta joita ei puskien vuoksi näkynyt. Täytyy varmaan hommata takapihalle sellaiset maahan kieritettävät koukut ja pitää koiria niissä kiinni, niin mun ei tarvi kohta niitä metsästää talojen takapihoilta. :D Ja varmaan muutenkin on syytä hommata ne, mun takapihalla on aivan mielettömästi fasaaneja ja jos yksikin sellainen eksyy kesällä näköetäisyydelle niin ainakin Armia viedään. :)

foto
Huihai, mitäs tässä vielä… Nyt on mieletön into kirjoitellakin, kun vaan saisi ajan riittämään. Innokkuuskaan ei vaan aina riitä, kun pitää odottaa siihen asti, että pääsee tietokoneen ääreen. Kotona kun mulla ei ole ollut noin vuoteen tietokonetta edellisen hajottua. Tietokoneettomuus täytyy kyllä ehdottomasti korjata heti kun taloudellinen tilanne sen vain sallii. Mietinnässä onkin tällä hetkellä, että läppäri vai pöytäkone… Pöytäkone olisi miellyttävämpi käyttää, mutta en tiedä mihin sen kotonani laittaisin. Pitäisi ostaa pieni tietokonepöytä, mutta mihin se pöytä sitten mahtuisi = problem! Kirjoittelen kyllä aina kun vain kykenen ja blogi ei ole unohduksissa. :) Mukavaa loppuviikkoa teille!