15.9.2014

Mitä kotini on syönyt?

Jotkut ovat sellaisia, että muuton jälkeen kuluu viikko ja heillä on kaikki laatikot purettu ja tavarat paikoillaan seinälle laitettuja tauluja myöten. No, minä en ole yksi heistä. :D

Muutin nykyiseen asuntoon huhtikuussa eli aika tasan 5 kk sitten ja yhä vain täällä on tietyt jutut kesken, tauluja ei ole seinässä ainuttakaan ja olkkarin nurkassa on vielä kaksi pahvilootaa. Tauluttomuus johtuu kylläkin siitä, että kun äitin miesystävä tulee niitä laittamaan niin ne laitetaan sitten kaikki kerralla ja kunnon ruuveilla ja työkaluilla. Sitä ennen pitää olla selvillä mihin mikäkin taulu ja hylly tulee ja sitä ennen pitää olla hyllymateriaali ja siihen tulevat kannakkeet sekä lila maali hankittuna. Lisäksi tämä herra teki äitin luona koko kesän kylppäri- ja saunaremppaa, niin en ole kehdannut pyytää mun luo askartelemaan. Jos nyt ensi viikolla sais haettua maalia ja maalattua hyllyt niin kenties loppuviikosta täällä vois olla taulut paikoillaan. I wish. :D

Seuraavaksi kuvia, mikä täällä meillä on löytänyt paikkansa ja mikä (moni asia) on vielä hieman hakoteillä. Mullahan ei ole mitään varsinaista tyyliä, paitsi että tykkään väreistä ja yksityiskohdista. Mustavalkoisen minimalistisuuden ystävät, teitä on varoitettu! ;)


Makkarissa mulla on rakkain huonekaluni, isältä peritty piironki, joka kaipaa ehostusta ja uutta maalipintaa. Tämä kapistus on sisältä kirkkaan oranssi ja sama väri taitaa olla ruskeankin alla ties kuinka monen maalikerroksen alla. Piirongin päällä olevat jutut tulee vielä muuttumaan, mutta kaksi tärkeää siinä tulee pysymään: valkoinen pyöreämuotoinen (Rapsun) uurna ja valkoinen bokseripatsas, jolla on hopeanväriset siivet. ♥


Olkkarissa keltainen hylly on täynnä muistoja elämän eri vaiheilta. Toisaalta tuntuu, että tässä on kaikkea liikaa mutta toisaalta hylly on tällä hetkellä hyvin mun näköinen. Huomatkaa Aapinen, se on mun ekan luokan aapinen vuodelta -93. :) Kesän aikana sain äitin avustuksella valmiiksi operaation "hyllyihin taustakankaat". Kirppareilta löytyi sopivan väriset kankaat, jotka sitten pingotin ja niittasin hyllyihin kiinni. Hienot, vaikka itse sanonkin. :)



Hyllyn matalammassa osassa on myös kaikkea sälää, mm. Espanjan aurinkorannalta tuotuja, meriveden sileäksi hiomia, kiviä sekä Armin viime talvena näyttelyssä voittamien titteleiden ruusukkeet ja tuttavan raudasta tekemä Suomi Leijonan muotoinen koriste.


TV-tason takana on myös pingotettu kangas. :) Telkku, DVD-soitin ja digiboksi on ylimpänä, keskitasolla koriste-esineitä ja kynttilöitä ja alimmalla hyllyllä peltirasioita sekä kaikki mun kynsilakat. Tällä hetkellä on vielä iso kysymysmerkki, mihin laitan kaikki mun DVD:t. Niitä kun ei ole ihan vähän...


Mulla on keittiössä tällainen avohyllykkö, jossa on 8 hyllyä. Koin melkoista päänvaivaa, mitä laitan hyllyille, ettei niistä tule vaan paikkoja johon ajan saatossa kerääntyy kaikkea roinaa. Kolme hyllyä on nyt valokuvakehysten peitossa, yhdessä on toimistotarvikkeita (rei'itin, nitoja, muistilappuja, klemmareita jne.) ja muissa sitten omalla paikallaan olevaa, mutta sekalaista, tavaraa.


Edellisessä kuvassa olevan hyllyn vieressä on magneettitaulu, johon sain vihdoin viikko sitten ostettua kunnon magneetit.


Keittiöstä löytyy myös tällainen "keskittymä", jonka koen olevan juuri mun näköinen: paljon väriä, huumoria, 50-lukua ja retrokuvioita lehmiä lainkaan unohtamatta. :)


Nämä kaksi väripirskahdusta löytyi myös Ikeasta, mutta toistaiseksi en oo vielä päättänyt mitä laittaisin niihin ja mihin ne sijoittaisin. Kärry on mielettömän ihana ja haluaisin laittaa kaikkea mahdollista siihen mutta en osaa päättää keittiötarvikkeiden ja kosmetiikan väliltä... Tai jos haluaisin sittenkin täyttää sen vaikkapa koruilla tai koulutarvikkeilla... Tarvin selkeästi kaksi kärryä lisää.


Tässä on kans pari paikkaansa odottavaa asiaa: perällä lakanaan ja torkkupeittoon kääritty lehmätaulu odottaa seinälle laittoa, istuintyynyt sopivaa tuolia ja laatikot vapaata nurkkausta. Toistaiseksi nämä kaikki vaan on tuossa odottamassa...


Tämä kylppärin säilytysjärjestelmä, jos sitä siksi voi sanoa, on oikea murheenkryyni. Vessassa ei oo kuin (mun makuun liian) pieni peilikaappi, ja koska tykkään laittautua kylppärissä kirkkaan valon vuoksi, täytyy tuotteet olla helposti saatavilla. Nyt kaikki on kyllä kädenulottuvilla, mutta ei kovin kauniisti.

Nämäkin ovat kyllä hyvin ajaneet asiansa, mutta haluaisin ainakin tuon punaisen saada järkättyä pois... Parasta olis kun löytäisin jostain toisen tuollaisen mustan lokerikon, mutta noita ei oo Seppälässä enää. Olis pitäny ostaa kaksi silloin kun se oli mahdollista. :/


Huh, tulipa tästä massiivinen postaus! Olis ehkä ollut fiksua jakaa tämä kahteen osaan, mutta mähän olenkin valtavirrasta poikkeava. :) Mitäs mieltä olette mun kodista? :) Teen vielä uuden postauksen aiheesta ja näytän kokonaiskuvaa, jahka taulut ja hyllyt on seinällä. Mukavaa alkavaa viikkoa!

13.9.2014

Lauantai/Lördag/Saturday

Hyvää lauantaita! Mulla on toisen kesälomapätkäni viimeiset päivät menossa, maanantaina alkaa arki ja yövuorot. Onneksi viikko on kuitenkin melko kevyt töiden suhteen: (t)yövuoroja on ainoastaan kolme ja kaiken huipuksi mulla on viikonloppu vapaata ja se jos jokin on mahtavaa! :) Nyt on kuitenkin tämä ja huominen aikaa relata, katsoa telkkua ja juoda cokista. Kuinka onnellinen sitä voikaan olla kun löytää kaupasta Coca-Cola Vanillaa 1,5 ltr pullosta pienten tölkkien sijaan! :)



Tällä viikolla oon hiljalleen yrittänyt totuttaa itseäni valvomiseen ja vähiin uniin. Siinä kävi sitten niin, että 3 tunnin yöunien jälkeen nukahdin eilen siinä puoli kuuden maissa illalla ja havahduin tähän maailmaan ekan kerran puoli neljä aamuyöstä. Siitä sitten jatkoin vielä unia niin että nukkumistuntien yhteissaldoksi tuli 15. Unenlahjat ovat edelleen tallella.
:)

Nyt pitäis miettiä, mitä tekisin tänään. Ehkäpä lenkille myöhemmin kun ulkolämpötila on hieman laskenut, ruoanlaittoa ja varastossa möyrimistä etsien myyntiin kelpaavaa tavaraa. Kuulostaa aivan suunnitelmalta. ;)

Palaan taas huomenissa pienoisen sisustuspostauksen kanssa, vilautan hieman mitä täällä on valmiina ja mitä olisi vielä tarkoitus tehdä. Nauttikaahan viikonlopustanne!

4.9.2014

H&M Studio a/w 2014

Makuasioista ei voida kiistellä eikä mua juurikaan hetkauta, mitä muut päälleen pukee. En kuitenkaan väitä olevani täysin vailla mielipidettä ja kyllä minäkin spekuloin muodin huippuja ja oikkuja.

H&M:n mallistot on mielestäni aina sahanneet kovasti ylä- ja alamäkeä - joskus on aivan mielettömiä luomuksia ja joskus tekeleitä, joiden funktiota en kertakaikkiaan ymmärrä. Nyt ollaan ehdottomasti jälkimmäisen äärellä.

foto


Itse surffaan hennesin sivuille harva se päivä ja tänään etusivulla oli mainos uudesta Studio syksy/talvi 2014 -mallistosta. Klikkasin katsomaan mallistoa ja monttu levisi auki välittömästi - ensireaktio oli kutakuinkin: "Ei tällaista olekaan?! Myykö tällainen oikeasti?".

Vai mitä olette mieltä seuraavista malliston otoksista.


Myrkkykeitoksen tai rupikonnan värinen neule - väri, joka ei pue ketään. Tai ehkä... Ei, ei ketään.


Pilottitakki, jonka asustuksesta ei puutu kuin maastohousut, maiharit ja kalju pää? No, ei tietenkään saa yleistää, tottahan tällaisia rotseja on muillakin... Silti, eikö mitään muuta takkimallia saatu eetteristä ulos?


Miten olisi 300 € maksava nahkahaalari? Hey come on H&M...


Yöpaita. Tällaista sillisalaattia ei kukaan voi käyttää julkisesti kirkkaassa päivänvalossa, vai?


Myrkkykeiton värinen kangas ja mustat paljetit. Voi luoja.


Nahka-anorakki suoraan 90-luvulta.


Ja mikä tämä hökötys kuvittelee olevansa?


Täytyy sanoa, että yhtä villakangasbleiseriä lukuunottamatta en pitänyt oikein yhdestäkään malliston vaatekappaleesta. Ihmeellisiä muotoja ja värejä ja ylipäätään aivan liikaa outoutta.

Asusteet, yllätys yllätys, tekevät poikkeuksen tässä(kin) asiassa. Monta juttua, joita voisi ihan oikeassakin elämässä käyttää.


Punaista kiiltonahkaa on mielestäni vaikeaa saada näyttämään tyylikkäältä ilman, että tuote näyttää halvalta. Ei mahdotonta, mutta vaikeaa. Tässä on kuitenkin onnistuttu luomaan saappaista näyttävät, mutta samalla tyylikkäät. Mustat pistokkaat ja saapikkaat ovat ns. varmaa kauraa.


Tässä kollaasissa tykkään kaikista tuotteista, mutta aivan erityisesti sormuksista ja huivista. Harmi, että huivi näyttäisi olevan loppuunmyyty, sen olisin voinut itsellekin hommata.


Mitäs mieltä te olette, vai riittääkö edes kiinnostusta asiaan? :)

3.9.2014

Moon lomalla!

Täällä on yksi kesälomalainen. :) Tämä ja ensi viikko on töistä lomaa ja onneksi koulusta on nyt niin lyhyitä päiviä, että tuntuu kuin koulua ei olisikaan. Hyväkin vaan, että opinahjoon pitää mennä niin ei tule nukuttua iltapäivään joka päivä. Yövalvomisista on kuitenkin vapaata ja viikonloput on täysvapaat, ja se on pääasia! Meillä on ollut töissä mieletön stressi kun koko työpaikkaa pyörittävä järjestelmä vaihtui ja uusi järjestelmä on täysin eri pohjalla toimiva ja vieläpä englanninkielinen... Ihanaa saada vapaata kaikesta tuosta, minkä johdosta oon nähnyt viime aikoina jopa todella pahoja painajaisia! :(

Mitään isompia suunnitelmia ei tälle lomalle ole - koulukin rajoittaa osaltaan menoja. Lauantaina olis tarkoitus lähteä ystävän kanssa humpalle, tuossa läheisessä paikassa on Fakta Beat sekä Tartu Mikkiin -ohjelmasta tuttu Sami Hintsanen esiintymässä ja vaikka musiikkikattaus ei tällaiselle vannoutuneelle ysäripoppifanille ole sitä omintaan, odotan iltaa innolla. :) Perjantaina me mennään koirien kanssa mamman (aka minun äitini) helmoihin yökylään ja lauantaiaamuna lähdetään äitin kans käymään Tampereella Ikeassa.

Viime reissu Tampereelle tapahtui viime kuun puolivälissä kun lähdin tuhlaamaan kuun lopussa vanhaksi menevää majoituslahjakorttia Holiday Inn -hotelliin. Oli kyllä niin häsläysreissu, ettei koskaan!

Olin reissua edeltävän yön töissä, josta painuin suoraan kouluun ja koulun jälkeen sitten kotiin mielettömällä kiiruulla pakkaamaan, laittamaan koirien ruokia kuosiin (äiti haki koirat vara-avainta käyttäen mun luota töidensä jälkeen) ja järjestämään paikkoja (koska se äiti... :D). Juna Tampereelle lähti täältä Seinäjoelta klo 15:38 ja olin lähdössä kotoa aika tasan kolmelta. Siinä noin puolessa tunnissa piti pyöräillä kaupungille, käydä passikuvassa, hommata VR:n/Matkahuollon opiskelijakortti ja ostaa junalippu. Ei yhtään viime tingassa tai mitään... :D Uskomatonta kuitenkin, olin Seinäjoen juna-asemalla sekä kortti että opiskelijahintainen lippu taskussa noin klo 15:25!


Tampereelle pääsin siinä iltapäiväviiden aikaan, jonka jälkeen kävin Hämeenkadun Pancho Villassa syömässä juustoburgerin. Sieltä sitten suoraan hotelliin. Tässä vaiheessa olin siis valvonut reilusti yli vuorokauden putkeen, joten väsy painoi aika tavalla. Kaaduin sänkyyn ja rupesin katsomaan telkkua, johon sitten nukahdin siinä iltaseiskan aikaan. Havahduin puolenyön maissa ja totesin, että Fox-kanavalta alkaisi pian Alien 3 -leffa, että sitähän voisikin katsoa. Paskat, puolen tunnin valvomisen jälkeen menin käymään vessassa, painuin takaisin sänkyyn, sammutin telkun ja nukahdin heti. Ai että miten villi ilta! :)

Aamulla kävin aamiaisella ja pitihän mun sieläkin vielä sössiä... Otin jogurttia ja etsin mansikkakiisseliä, jota tykkään sekoittaa jogurtin joukkoon. Löysinkin kannun, josta iloisesti kaadoin kunnon satsin lautaselle jogurtin päälle. Sitten huomasin, ettei se ollutkaan kiisseliä vaan tomaattimehua! Voi jessus, onneksi kukaan ei nähnyt. Pienoisella kiukulla painuin sitten pöytään, jossa mättäsin koko komeuden suun kautta mahaani. Eikä se oikeastaan ollut mitenkään pahaa... Oikeastaan.


Katselin takaisin Seinäjoelle lähtevien junien aikatauluja ja katsoin, että junat lähtee sekä klo 12:00 että klo 15:00. Aikataulutin päiväni siten, että luovutan huoneen ennen puoltapäivää, vien laukut asemalle säilöön, kierrän kauppoja ja käyn syömässä ja lähden tuolla myöhemmällä junalla kotiin.

Luovutin huoneen noin varttia vaille 12, käppäilin asematunneliin ja bongasin lippuautomaatin. Ostin junalipun ja käytävää eteenpäin kävellessäni huomasin, että lippu on klo 12:00 lähtevään junaan! Voi ei! Ehdin noin sekunnin aikana miettiä, että siinä meni 20 € lippu hukkaan.. Sitten mietin, että ehkä virkailijat voi vielä vaihtaa lipun myöhäisempään junaan. Jo kaukaa näkyi pitkät jonot lipunmyyntiin, joten se siitä. Seisoin paikallani noin puoli minuuttia, jonka aikana pohdin minkä vuoksi Tampereelle jääminen olisi tärkeää. Kauppojen? Ne ei ole menossa minnekään, melkein kaikista kaupoista on verkkokauppa ja nyt kun mulla on opiskelijakortti, on junaliput halpoja ja shoppailemassa voi käydä ihan päiväseltään. Ravintolan? Ruokaa saa Seinäjoeltakin. Plus lipun hinta menisi hukkaan ja olisin myöhemmin kotona. Niinpä käännyin kannoillani, nousin laiturille numero 2 ja siellä jo valmiiksi odottavaan junaan klo 11:59. Kävin siinä sitten Tampereella nukkumassa. :D



Syksykin saapui nopealla tahdilla ja +30'c helteet sai väistyä - ihanaa! Olin aivan kypsä kuumiin päiviin. Koiria ei voinut lenkittää kuin yöllä (jos silloinkaan kun lämmintä oli yhä yli 20 astetta) ja kaikki vaatteet oli aivan hanurista.

Sadetta on tullut viime aikoina rutkasti eikä siinä mitään, paitsi että pitäisi saada nurmikko leikattua... Meillä kasvaa pieni viidakko taka- ja etupihalla. :) Tänään on aika lupaava päivä, kun lämpöä on sen melkein 20 astetta, mutta koska samanlaista keliä on luvattu myös huomiseksi, taitaa nurtsin leikkaaminen jäädä... Minkä voit jättää huomiselle, jätä. Tai jotain, hahaa!


Syksy on siitäkin ihanaa aikaa, että voi laittaa pitkäpulttuiset housut jalkaan mutta ei ole kuitenkaan liian kylmä, että täytyisi pitää sukkia koko ajan. Äitiltä sain tuollaiset nahkaiset balleriinat, koska ne ei sopinutkaan sille. Mulle sopii kuin hansikkaat käteen, nuo on aivan mielettömän mukavat kengät jalassa. Jalkapöydän päällä oleviin kumilenksuihin piti vähän totutella, mutta nyt muutaman käyttökerran jälkeen niitä ei enää huomaakaan. Jee, kevääksi on sitten huippukengät odottamassa.


Tänään olisi vielä suunnitelmissa lukea maanantaina olevaan kirjanpidon kokeeseen (alv-saamiset/velat ja yhteisömyynnit tiliristikoilla, jaiks!), sekä...


 ...mässyttää irtokarkkeja ja...


...selata Ikean kuvastoa, jos sieltä vaikka löytyisi jotain ostettavaa. Tuo kuvassa näkyvä monivärinen pikkupöytä on aikas vahvoilla, että sellainen muuttaa meille lauantaina. :)

Huh, innostuin kirjoittamaan kunnon stoorin! Mulla on äitiltä läppäri lainassa perjantaihin saakka, että saan listattua tavaraa myyntiin Facebook-kirppareille sekä Toriin ja innostuin näpyttämään oikein urakalla kun kerrankin on näppis ja iso näyttö nenän edessä. :)

Hilpeää pikkulauantaita! Tänään taitaakin olla kaikki mahdolliset opiskelijat liikkeellä opiskelijabileissä. :)