25.11.2011

Onko musiikkivideoissa enää mitään rääpyä?

Mä en oo todellakaan mikään herkkis, mutta oonko ainut jonka mielestä viime aikaiset musiikkivideot on jotenkin aivan älyttömiä? Juu juu, onhan noita älyttömiä videoita ollut aina, mut mut... Silti tää nykymaailma sallii jotenkin ihan kaiken, mitä tuutista vaan kehdataan ulos laittaa. Varsinkin tuo ekana oleva LMFAO - Sexy And I Know It -video on vaan ihan räävitön kaikessa värikkäässä ulosannissaan.

Bruno Marsin vetoa The Lazy Songin kohdalla en vaan ymmärrä... Bruno Marsin Just The Way You Are on todella kaunis ja Grenadessakin on kaunista "sanomaa" niin sitten tämä, että se tanssii jossain motellissa apinahahmojen keskellä... Ei oikein jummarra.

Jummartaako joku muu?






Vagabond -korkkarit

Vähän hullua hehkuttaa marraskuussa kesäkenkiä, mutta eihän me sellaisesta faktasta välitetä, eihän?

Bongasin joitain aikoja sitten huuto.netissä suloisimmat korkkarit ever! Vagabondin nahkaiset (in and out) ja vieläpä korallin oranssit (sehän on ihan virallinen väri, eikös juu?) korkkarit suloisilla remmeillä ja palloaukoilla. Suljin silmäni, rukoilin koon olevan hyvä ja klikkasin kengät itselleni. Ja kun kengät tuli perille (mainittakoon, että ihan omassa laatikossaan + + +), ne ylitti odotukseni monin verroin. Koko on just eikä melkein, korko on riittävän matala, että vaikka näissä ei platoa ole, niin päkiän marssivamma ei ala vihoittelemaan. Ja siis kaikin puolin nämä oli just kuin olis sukat vetäny jalkaan. Ihanan naiselliset ja juhlavat, mutta silti arkikäyttöönkin istuvat sopivien vaatteiden kanssa.. Ens kesäksi pitää vaan hommata niitä sopivia arkivaatteita, hahaa. :)



Sitten, juju jota en tajunnut ilmoituksessa eikä myyjä siitä mitään maininnut... Näitä ei tarvitse työn ja tuskan kanssa laitella kiinni (solki, jonka piikki ei koskaan osu reikään, mrrr), koska näissä on tuollaiset pikasoljet!
Tässä näyttää ihan normaalilta...
...mutta kun remmille antaa vähän löysää, huomaa jutun juonen. Remmejä saa kyllä säädettyä, mutta kunhan ne saa kohilleen, on loppuelämän ajan remmien kiinni laittaminen ihanan helppoa. :D
En tiedä yksiäkään muita kenkiä, joissa olis vastaava solki. Miksen tiedä? Maailman fiksuin keksintö ja silti täällä peräpohjolassa pitää vattamakkarat kurtussa ja limittäin, ähisten ja puhisten naama punaisena yrittää tunkea "sitä" "sinne". Ei kivaa!


Ens kesän lempparikengät ovat löytyneet! :)

Fashionstoren tilaus

Minulta on jäänyt yksi Fashionstorelle tekemä tilaus tyystin esittelemättä... Kerrankin sieltä puljusta jotain muuta kuin käsilaukku. :D

Guess Jelissa -innostus sai jatkoa, kun bongasin korallin värisen meikkilaukun. Guess Denali-sarjan tuotteisiin ihastuin Seinäjoen Modassa ja kun mä saan Fashionstorelta kantisalennusta, niin penaalin (mitäs sanoinkaan taannoisessa postauksessa nyssyköiden ja pussukoiden sun muiden keräämisestä? :)) tilaaminen kannatti ennemmin kuin liveostaminen. Valkoinen D&G -kotelo pitää sisällään maailman läkähdyttävimmät arskat. Auuuuu!!! :)


Penaalin sisäosa on muovitettu, ei siis sotke vuotavat kynät penaalin vuorta. Mä oon kyllä kynien kanssa yleensäkin aika pikkutarkka... En oo koskaan voinut laittaa penaaliin edes lyijytäytekynää, jos siinä on sitä lyijyosaa näkyvillä. Tavalliset lyijykynät on ihan ehdoton nöynöy, kun se kärkiosa sotkee. Ja kuulakärkikynät klikkaan aina "kiinni". Neuroottinen? Jaa, minä vai? Ehei, ainoastaan pirun tarkka. :)

Meikkipussin viehättävyys piilee sen sisällä. Puoliksi jakautuva osio, vetoketjutaskut ja vieläpä läpinäkyvät osiot. Wau, näitä lisää!
Ja sitten ne arskat. Mulla on kyllä Ray Banit, jotka oli viime kesänä kovassa käytössä mutta kun ne kerran tiputin kaupassa laattalattialle ja toinen linssi irtosi, tuli mieleen, ettei toisesta parista ainakaan haittaa voi olla. Pitää noi Ray Banit viedä keväällä optikkoliikkeeseen, että laittavat sen linssin kunnolla kiinni ja suoraan, kun tiputtamisen jälkeen mä olin ihan hermoheikko, että linssi irtoaa lennosta. Kiva muuten saada kunnon kotelo arskoille, sellaista mulla ei olekaan.
Vaaleanpunaista, lisää vaaleanpunaista ja vielä läpinäkyvää vaaleanpunaista. Oh yeah! :) Sanka on kyllä ehkä enemmän lila kuin vaaleanpunainen, mut mitäs me pienistä väriseikoista.
Ja mun mielestä noi näyttää mun kasvoille istuvan todella hyvin! Erittäin hyvin, jos ihan rehellisiä ollaan. Niin, ja nyt kun kuvaa katson niin huomaan peilikuvani... Ei, en ole kihloissa. En sinnepäinkään. :D

22.11.2011

Neiti reipas & rempseä

Ajattelin kirjoitella postauksen verran ihan vaan tuosta neitikoirasta; mun ilosta ja elämän valosta. :)

Ollaan ahkeria yötyöläisiä, ja Rebekka on sulattanut kaikkien työkavereiden sydämet. Huvittaa, kun joku menee takahuoneeseen (jossa Rebekka on) niin välittömästi alkaa kuulua lepertelyä *tuituitui* -tyyliin. Jopa meidän vuoropäällikkö, joka pelkää koiria, on uskaltautunut Rebekan lähelle ja ohittanut sen viedessään vaikka jotain lappua pöydälle jne. Ja kuinka kiltisti tuo neiti osaakaan työpaikalla olla! Ei hauku, ei inise, ei ulise, ei sano koskaan äännähdystäkään. Okei, jotain tuhoja se on tehnyt; oon tässä kuukauden sisään saanut ostaa kolme riisiä kopiopaperia, kun neiti on iskenyt hampaansa töissä lattialla oleviin kopiopaperinippuihin ja tuhonnut papereiden kulmat sellaiseen malliin, ettei niitä enää tulostimeen/kopiokoneeseen saa. Noh, mihinkäs muuhunkaan sitä rahojaan käyttäisi. ;)

Tähän ilmeeseen kaikki haksahtaa. "Mä olen niin nälkäinen, annan nakkia/lihapullaa/ihan mitä vaan". :D Sanon aina, ettei mee mulla läpi... Mutta ei kerrota työkavereille, että kyllä tuo ilme saa mut kotona joskus hölläämään otetta. :)


"Mä oon aika iso tyttö jo, melkein 1,5 -vuotias. Näytänkin jo isommalta tytöltä, en oo enää niin ruipelo."
Massaa on nyt tullut parin kuukauden aikana reilummin kuin ennen. Ei näytä enää ihan niiiiiin vauvakoiralta. Vähän kuitenkin vielä.

Rebekka auttoi mua järjestelemään tuota nurkkausta. Ei vaan oikein mennyt jakeluun, että se olis voinut pysyä ihan vaan sivussa ja seurata sieltä mun tekemisiä. Ehei, tää haluaa suoraan keskelle toimintaa. Siinä sitä sitten väisteltiin toisiamme, kun mä pyörin ja hyörin ja Rebekka teki samoin, kun luuli että nyt mä siirryn kaueammaksi ja kun en siirtynytkään niin piti pakittaa jne. Koiraperheen arkea, kyllä te koiralliset ainakin tiedätte, mistä puhun!

Talvikin sais tulla jo... Mä nimittäin ostaa pätkäytin Rebekalle tässä pari viikkoa sitten talvitakin. Tai eihän se takki ole, vaan mantteli. Nyt en muista kuollaksenikaan, minkä merkkinen tuo mantteli on... Mutta ei siis ainakaan Hurtta.. Hurtat oli neidille aivan liian isoja. Sitten oli yks kotimaisen valmistajan mantteli, joka oli väriltään ihan tylsä musta ja istui ihan just eikä melkein. Muuten hyvä, mutta ei tuolle kannata ostaa yli 60€ just-eikä-melkein-manttelia tuon ikäisenä, kun massaa tulee vielä reilusti. Rinta täyttyy vielä tosi paljon, niin eihän se olisi enää kevättalvellakaan mahtunut Rebekalle. Ja säätövaraa ei enää ollut...

Tässä kyseisessä manttelissa on vielä säätövaraa, se yltää takareisien päälle ja Rebekka saa nätisti kyykättyä ilman, että mikään kohta likaantuu. Selkäpuolella on aukko, josta saa hihnan ja vielä erikseen lyhyt vetoketju selän päällä, mistä saa valjaisiin kiinnitetyn hihnan "ulos". Tosi kätevää, tuota selkäaukkoa ei oo ainakaan mun näkemissä Hurtan mantteleissa! Edessä on vetoketju, helpottaa pukemista... Mutta meillä ei oo kyllä mitään ongelmia: sain olla niin ylpeä neidistä kun mentiin Mustiin & Mirriin pomppaa sovittamaan. Antoi myyjän pukea manttelit päälle ilman vetkuiluja ja käveli takki päällä heti, niin kuin ei mitään. Hyvä näin! Nyt mietin, että kun tuo meni noin hyvin, pitäiskö opettaa Rebekka tossuihin.... Sille ei meinaan oo kasvanut juurikaan tassukarvoja, ja jos pakkaslukemat on tänä talvena samassa kuin viime talvena niin tassut voi paleltua. Netissä myydään fleecetossuja nahkavahvikkeilla... Ne ei kahise, ja niihin vois olla oikeesti mahikset tuon tottua. Ja tää ei oo mikään vitsi, mietin ihan tosissani asiaa.


Mammaa ei ainakaan yhtään haittaa, että mantteli sattuu olemaan vaaleanpunainen. ;)

Heijastinkankaasta saatan vielä tuonne taakse ommella palat, että varmasti näkyy koko kansalle, kuka on menossa ja mihin suuntaan.


Pieniä haavereitakin meillä on syksyn mittaan sattunut. Lokakuu ei ollut mikään helppo kuukausi... Manta kun oli mun luona pari viikkoa (äitin ollessa sairaalassa), näytti Rebekka yks aamu tältä:

Oikea silmä turvoksissa ja tuollaisia paukamia ihan koko koira täynnä.

Kyljet oli aika hurjan näköiset ja kutisi selkeesti ikävästi. Annoin saman tien kyytabletteja, kun tämän näin ja seurasin neitiä tarkasti koko päivän. Mitään selitystä en tapahtuneeseen keksinyt... Manta oli ollut meillä jo muutaman päivän, sillä ei ollut mitään vaikka olivat olleet koko ajan samoissa paikoissa ja mitään pitkiä lenkkejä ei oltu tehty (kun mä olin aika paljon äitin luona sairaalassa), missä nuo olis päässy muiden koirien luo. Ruoka on samaa merkkiä... En panikoinut, eikä tuossa mitään hengenhätää ollut kun hengitystiet oli ihan auki, hengitys ei rohissut eikä tuo ollut mitenkään apaattinen. Paukamat laski päivän aikana yhtä nopeasti kuin tulivatkin, eikä ole sen jälkeen niitä näkynyt. Mysteeri kaiken kaikkiaan.
Oikea kylki oli näinkin pahan näköinen... Tosin silittäessä ei käteen tuntunut mitään, eli nuo oli tavallaan "nestettä", kun silenivät käden alta pois.

Lisäksi meille sattui lokakuussa pieni haaveri, kun lähdettiin yövuoron jälkeen pyörälenkille. Ulkona oli pimeää, puista tippuneita lehtiä kadut täynnä ja kosteutta aika paljon. Liukastuttiin pakkaantuneisiin lehtiin ja kaaduttiin pyörällä aika railakkaasti ja ryminällä. Mä kaaduin puoliksi kadunreunuksen päälle, olin puoliksi pyörätiellä ja puoliksi linkkapysäkillä (onneksi siinä kohtaa oli pysäkki, ettei autotietä), pyörä tuli mun päälle ja Rebekka pyörän päälle ja kaiken huipuksi sillä jäi toinen etutassu siinä rytäkässä pinnojen väliin. Voi sitä huutoa, mitä se huusi siinä kohtaa. Onneksi pyöräilijä ja jalankulkija pysähtyi auttamaan, kun mä en päässyt heti sieltä alta pois, varsinkin kun pää oli vielä kroppaa alempana. Katottiin, ettei kumpikaan vuoda verta ja Rebekkakaan ei ontunut. Kiitin auttajia ja lähdettiin saman tien kotia kohti, matkaa oli reilu kilometri.

Hyppäsin heti pyörän selkään, ettei Rebekalle tuu mitään kammoa fillaria kohtaan. Ajoin toki ihan mateluvauhtia; silleen että Rebekka vaan käveli hitaasti. Kun oltiin kävelty reilu parisataa metriä, se rupes ontumaan etujalkaansa. Voi poijjat, oli sitten pisin kotimatka koskaan! Kotona annoin Rebekalle kipulääkettä ja tunnustelin jalan. Pieneltä soirolta oli karvat lähteny pois, mutta jalka liikkui normaalisti eikä mitään ollut murtunut. Mentiin nukkumaan ja iltapäivällä neiti olikin jo parempi. Muutama päivä molemmille lepoa (mä olin aivan kuin rekan alle jäänyt, joka paikkaa kolotti, mustelmia oli kankku täynnä ja selkä ihan jumissa) ja sit oltiin taas kuin uudesti syntyneet. Äiti epäili, että kasvaakohan Rebekan jalan karvattomaan kohtaan enää karvat lainkaan takaisin...

Tältä se näytti noin viikko tapahtuneen jälkeen... Mutta kummasti vaan karvat kasvoi takaisin ja enää tuosta ei näy jälkeäkään. Onneksi oli onni matkassa. Siihen tosin loppui meidän yhteispyöräilyt tältä syksyltä. Keväällä sitten taas, kun jalkakäytävät on kunnolla sulat, eikä liukkaita lehtiä tai hiekkaa oo enää missään. :)

Edit// Mantteli on Buster -merkkinen ja tuo kyseinen XXL -koko (aika hassut kokoluokitukset kun bokserinarttu on noinkin monen äksän arvoinen) maksoi M&M:ssä noin 50 €.

18.11.2011

Costa del Sol 2012!!!

Oh yeah, varattiin äitin kanssa ens kesäksi lomareissu. :) Mennään samaan paikkaan, kuin muutama vuosi sitten eli Espanjaan, Costa del Solille ja Fuengirolaan. Ja jos tarkkoja ollaan niin mennään samaan hotelliinkin. Oon niin happyhappyjoyjoy, etten voi sanoin edes kuvata tätä fiilistä. Viime kesänä en pitänyt yhtään lomaa, päinvastoin, rehkin ihan järjettömästi niin ihana tietää, että ens kesänä mulla on takuuvarma lomaviikko. Mua ei voida soittaa töihin, koska "en ole juuri nyt Suomen rajojen sisäpuolella". Ah, autuutta!

Kuva

Maskotit

Oon aina ollut hulluna kaikkeen pieneen tilpehööriin ja keräillyt aina ja vähän kaikkea. Pienenä keräsin pikkupapereita, kirjepapereita ja tarroja sekä penaaleja. Nämä huolella säilötyt aarteet ovat edelleen tallessa...

Muistan, kun kavereiden kanssa oli tapana vaihdella tarroja ja mulla oli erikseen lajiteltuna tarrat, joita saatoin vaihdella ja sitten ihan eri kansioissa ne, joita en koskaan tulisi vaihtamaan (ulkomaan tuliaisia tai siskolta saatuja "arvokappaleita", joiden tunnearvo oli/on mittaamaton). Noh, viidennellä luokalla meidän luokalle tuli uusi tyttö, joka oli aika leuhka tapaus ja kovaan ääneen sitten tarrakokoelmani (jossa oli siis vain vaihtamiseen tarkoitetut tarrat) nähdessään sanoi, että mulla on vähän vaatimaton kokoelma, mutta eipä sillä, hän on varmasti kerännyt mua paljon kauemmin tarroja. En voinut vastustaa kiusausta, vaan kaivoin esiin koko kokoelmani ja muistan edelleen kuin eilispäivän, kuinka tuon likan pasmat meni aivan sekaisin ja se mankui ja monkui, että voinko vaihtaa tuon ja tuon ja tuon ja sillä olis ollut antaa tilalle vaan jotain kämäsiä Esson tarroja. Nöy tänks, sulla kun on niin vaatimaton tuo kokoelma. Pienen keräilijän huippuhetkiä. :)

Mutta, aina vaan kaikki pieni ja sievä viehättää. Pussukat ja nyssykät (kuten *kröhöm* ootte varmasti huomannut) ja erityisesti avaimenperät.


Typerä kuva, kun ei suostunut kääntymään vaakatasoon, mutta tuossa siis uusimmat aluevaltaukset avaimenperien saralla. Kotiavaimen perä hajosi, ja mikään kotoa jo löytyvä maskotti ei kelvannut (of course), mutta onneksi on Enkelin Eväspussi, josta löytyi Aarikan puinen avaimen näköinen perä. Lisäksi sieltä löytyi Dark Dudes -hahmo ja Anttilasta sitten Barbapapat. Mulla roikkuu varmaan joka laukussa joku maskotti ja siihen tarkoitukseen nämäkin tiensä jossain vaiheessa löytävät... Ellen sitten arkaile laittaa keltaista Barbapapaa laukun poskeen likaantumaan... *snif*

12.11.2011

Iskuporakonetta ja 13 naulaa myöhemmin

Sisustusteemalla jatketaan. Äitin mies oli torstaina mun luona laittamassa mulle pari kattolamppua ja tauluja seinille. Tai no, ei tauluja vaan kehyksiä... En oo saanut valituksi kehyksiin sopivia kuvia, niin ei niissä oo vielä mitään, mutta helppohan ne on seinältä ottaa pois kuvan laittoa varten ja ripustaa takaisin.

Tää nurkkaus on ollut murheenkryyni muutosta lähtien. Kerännyt rojua, enkä oo saanut sitä jäsenneltyä mitenkään. Taulujen laitto vauhditti prosessia todella paljon (niinkin paljon, että nyt se kaikki roju on makkarissa sängyn päällä)!

Noihin kolmeen alempana olevaan kehykseen aion askarrella kollaasin, niihin ei tuu valokuvia... Oon jo printtaillut kivoja kuvia, nekin oikein HooCee 25-vee tyyliin. ;) Ei mulla oikeesti mitään ikäkriisiä ole, kunhan vain kiusaan itseäni...

 Pöllötaulu on synttärilahja siskolta. Sain sen siis heinäkuussa. Oli jo aikakin saada se seinälle.. Pikkukehyksiin sitten tulee valokuvia, ainakin Rebekasta. :)

Lähikuva vielä tuosta seinien ainokaisesta valmiista valokuvataulusta. Sekin siskolta joskus aikoinaan lahjaksi saatu kuva, jossa minä vihellän. Kuva otettu... noh... aika kauan aikaa sitten. :D Kiukun ryppyä on ollut havaittavissa jo tuolloin, hahaa!

Kunhan saan ne valokuvat kehyksiin ja tuon nurkkauksen muutenkin järjestykseen, niin koti alkaa olla kaikin puolin valmis ja juuri sellainen, kuin olen aina unelmoinut. :)

11.11.2011

Tv-taso ja kirjahylly kokivat ruskan

Sain vihdoin ja viimein viimeisteltyä ison osan mun olkkarin sisustuksesta; maalasin tv-tason ja kirjahyllyn. Nehän oli ihan käsittelemättömät ja siten myös värittömät. Äitin mies teki ne mulle viime keväänä, eli maalausta on nyt vetkuteltu tovi jos toinenkin. :)

Hyllyt keskellä olkkarin lattiaa, kirja hylly on tässä vaiheessa jo kuivunut ja imuroi sisäänsä mun DVD:t siksi aikaa, kun maalasin tv-tason. Ei ollu muuten mikään helppo operaatio pienessä olkkarissa ruveta taiteilemaan.. Onneksi Rebekka oli kiltti tyttö, eikä tukkinut nenäänsä joka paikkaan niin kuin bokserit (/kaikki koirat) yleensä tekee.

Kirjahyllystä tuli siis kirkkaan keltainen ja tv-tasosta korallin värinen (kuvassa salama vääristää väriä). Mitäs tykkäätte? Ei nyt ehkä ensimmäinen värivalinta 25-vuotiaan naisen sisustuksessa, mutta mäpäs en olekaan kuka tahansa nainen; mä oon HooCee. ;) Mä ainakin RAKASTAN mun ihania olkkarin piristysruiskeita. Ja kun laitoin tavarat paikoilleen, tuntui kuin nuo värit olis ollu paikallaan aina. Meikäläisen luona ei kaamos pääse valtaamaan alaa!



Siinä vaiheessa kun hommaan isomman taulutelkun, se pitää laittaa tuohon ylemmälle hyllylle ja Aalto/Iittala -nurkkaus joutaa sitten muualle... Ehkä ne kamat muuttaa vaan tuohon alemmalle tasolle, mene ja tiedä sitten. Telkku nyt ei oo ensimmäisenä hankinnan alla, tuo pelittää toistaiseksi hyvin ja riittää sen mitä töllöä vahtaan. Ja tuon Rebekan sänkyyn kusemisen johdosta sänky kiilasi hankintalistalla kaiken edelle. Ai mut niin juu, DVD-levyt ei tuu jäämään tuolla tavalla. Ikeasta pitäisi hairaasta sellaiset korkeat tornit, johon levyt sais sitten siististi... Nythän tuon alahyllyn pystyssä olevien levyjen takana on toinen samanlainen rivistö, joten voitte arvata kuinka usein niitä leffoja katotaan kun ne pitää kaivaa kauheella vaivalla. Yep, never.

2.11.2011

Voi paska... Ei kun kusi..

Meinasin kirjoittaa hehkutuspostauksen siitä, miten ostin Rebekalle talvea varten ihanan vaaleanpunaisen talvimanttelin ja miten kiltti koira se oli eläinkaupassa. Tai meinasin hehkuttaa muuten vaan sitä, miten ihana koira se on kun tulee "lyliin" (= syliin) ja antaa ihania ei-niin-kovin-kuolaisia-pusuja.

Mutta.

Sitten se piruperkele kusi eilen mun sänkyyn juuri ennen töihin lähtöä. TAAS!! Sain sellaisetkin kilarit, ettei raivolla rajaa. Sängyn päällystä oli täynnä sängynaluspusseja ja puhdasta pyykkiä, mikään muu kohta kuin tyynyt ei ollu vapaana. Ja arvatkaa, kusiko se molempien tyynyjen päälle???!! Voi jumalauta! Tyynykauppaan tänään siis... Sängyn saa kohta tuikata tuleen, kun oksettaa ajatuskin nukkumisesta siinä. Petari on läpikustu moneen kertaan ja sitä kun ei saa pestyä, niin voitte ehkä jo maistaa oksennuksen maun suussanne? Peitto (korjaan; molemmat peitot) on kustu niin moneen kertaan niin monesta eri kohdasta, etten oo aikoihin enää ollut laskuissa mukana. Runkopatjaankin asti tuon neidin merkkausnesteet on jo ehtineet. Ja nyt tyynyt. Ei riitä sanat kertomaan, kuinka paljon vituttaa. Kuinka koira, joka todistettavasti pystyy olemaan yli 12 tuntia pissaamatta, tuntee pakottavan tarpeen kusemiselle vain muutaman tunnin ulkona käymisen jälkeen? Let me tell you. Makkarin ovi oli auki, ja tilaisuus teki varkaan. Mä laitan kohta sepeliä ja nastoja sänkyyn niin jos sinne nyt on aivan pakko päästä merkkaamaan niin eipähän ainakaan tunnu kivalta.

SAATANA!