26.6.2011

(Mid)summer in the city



Myönnettäköön, että ensimmäinen kuva ei ole kaupungista, mutta lauantaina Seinäjoelle päin ajellessa piti ottaa kuva, kun vastaan ei tullut aikoihin ainuttakaan autoa. Alempi kuva on Seinäjoen Kauppakadulta, joka on normaalisti yksi Seinäjoen keskustan vilkkaimmista kaduista. Not at the moment. Oli melkein pelottavaa käydä viikonloppuna Rebekan kanssa näyteikkunaostoksilla, kun koko kylä on aivan autio.

Miten te vietitte keskikesän juhlaa; mökillä, kotona, sukulaisissa vai jossain ihan muualla?

20.6.2011

Muu muu!

Kauan siitä haaveilin, mutta tässä jokunen aika takaperin haaveeni toteutui. Sain kauan kaipaamani Iltavillit lehmät seinälleni loikkimaan.

Taulu on 100 cm x 130 cm. Äitini mies teki puurimoista kehikon, jonka ympärille kangas kolmen henkilön voimin pingotettiin ja laitettiin remppanitojalla reunat kiinni.

Pieniä sisustusjuttuja oon muutenkin saanut haalittua ja sitä mukaa kämppä on saanut HooCeen leiman itseensä.

 Vihreä on pop, samoin kuin retro niin tokihan ne kaksi tekijää näkyy sisustuksessa. :)

 Mietin todella kauan, millaiset kuvat haluan käsipyyhkeille veskiin. Päädyin liekkikirjaimiin ja Star Warsiin ja mielestäni toimii! :)

 Peilikaapin tieltä väistynyt wc:n peili sai tv-tasolta uuden duunin Iittalanurkkauksesta. :) Tv-taso ja kirjahylly odottavat maalia. Äitin mies teki noi hyllyt mulle keväällä ja silloin ei voinut maalata kun oli niin kylmää, ettei ollut inhimillistä pitää parvekkeen ovea auki ja nyt en oo vain saanut aikaiseksi. Laitan kyllä kuvia lopputuloksesta. Toisen maalaan toisella värillä ja toisen toisella, ja ne eivät tule olemaan mitään valkoisia tai ruskeita vaan ihan jättepirtsakoita (ei kuitenkaan vihreitä, liika on liikaa mullekin).

 Tämän hetkiset verhot. Tuossa on siis kolme noita aitoja 70-luvun retroverhoja ja yksi uusi Vallilan kuvioverho.

 WC-kyltti on vain yksinkertaisesti paras koskaan. :D Enkelin Eväspussista.

 Kello on vanha (Ikeasta), mutta kyltti on uusi ja vaikka itse sanonkin, kuvaa juuri minua täydellisesti. :) Suunnittelen noiden alapuolelle valkoista naulakkoa, johon ripustaisin ainakin osan kaulakoruista ja helmistä.

Tämä killuu makkarin ovessa. Uusvanha maalaisromantiikka ei pelkiltään ole ihan omaa tyyliäni, mutta pienet merkit, kyltit ja sen sellaiset kyllä uppoavat joukkoon somaan. :)

Miellyttikö mikään teitä??

18.6.2011

Maxine, oi Maxine!

Kuvittelin, että mun punainen ja mustavalkoinen Maxine (by Minna Parikka) on molemmat naispuoleisia, mutta paskanmarjat, mustavalkoinen on sittenkin mies, koska ne pääsi yllättäen lisääntymään. :) Onnellinen pariskunta sai mustan pojan ja puuterin värisen tyttölapsen. Niin lapset kuin vanhemmat voivat hyvin ja nauttivat ydinperheestään täysin rinnoin. :D

16.6.2011

Long time no see

Huuuuuh, ihan ekana: mitä teille kuuluu???? En ole ehtinyt koneen ääreen ja jotenkin ajan kuluessa ja kuvien sekä juttuideoiden lisääntyessä urakan aloittaminen on tuntunut ylitsepääsemättömältä. Kuvia on oikeasti ihan älyttömästi, kun blogi on pyörinyt mielessä koko ajan - taukoilusta huolimatta... Mullahan ei ole kotona vieläkään nettiyhteyttä. Koitan sitkutella vielä jonkin aikaa ilman... Koska kun netti laskeutuu mun asuntoon, sen tietää miten päivät/illat sen jälkeen kuluvat.

En nyt muista, kerroinko jossain edellisistä postauksista, kuinka paljon oon kevään aikana tehnyt töitä. Yli 250 tuntia oli yhden kuukauden ajan ennätys, joten senkään puolesta en ole tietsikan ääreen kerinnyt.

Koska töitä on takana todella paljon, on rahaakin tullut mukavasti ja sen myötä oon suoraan sanottuna törsännyt kuin mielipuoli. Mitäs sitä kieltämään tosiasiaa. Seuraavaksi vähän sneak peakia siitä, mitä oon hankkinut:

 Longchamp toiskätisesti.

 Kuva ei näköjään suostunut kääntymään, mutta siis Rimmelin, Goshin ja We Caren luomivärejä.

 Korallin värisiä vaatteita. Innostus kyseiseen väriin ei ole laantunut vieläkään.

 Tuhlasin pienen omaisuuden Anttilan kosmetiikkapäivillä (osta 3 maksa 2 etc.) ja ostin tuolloin niin tarpeellista kuin ei-ihan-niin-välttämätöntä.



 Guess Jelissa -sarjan box ja satchel. Toinen Fashionstoresta ja toinen huuto.netistä. Ihania laukkuja!

 Toiskätisesti ostettu Guess. Tämän mallin nimeä en edes tiedä, mutta ei sen väliä kun väri on noin herkku.

 Longchampin pikkulaukku - toiskätisesti tämäkin.

 Juicy Couturen laukku, joka on tällä hetkellä käytössä. Imee sisuksiinsa kaiken, vaikka koko ei ulkonäöllisesti päätä huimaa.

 Guess Leonie. Vai Leona? Something like that.

 Guess Jacko. Toiskätisesti hankittu, mutta on kuin pakasta vedetty.

Dermosilin tuotteita tuli tilattua myös aimo läjä. Vaniljan tuoksuiseen rasvaan ja vadelmakuorintageeliin ei vain voi kyllästyä.


Yllättävää, että iso osa shoppailuista koskee laukkuja... Tai kosmetiikkaa. Vaatteitakin oon nyt ostellut uudella innolla, paino on tippunut sitten helmikuun (= työpaikan vaihto ja työmatkapyöräilyn aloittaminen) 18 kg. Hyvä minä!! \o/  Rintsikoita on pakko ostaa uusia, kun keväällä meni hermo koko ajan aukeaviin rintaliiveihin. Kului pienoinen tovi, ennen kuin tajusin, että liiveissä on liian iso ympärysmitta. Kun oon laihtunut niin hakaset ei pienimmilläänkään ole mulle sopivan kokoiset. En valita siltikään. :)

Rebekka kasvaa kauhealla tohinalla, se täyttää kuulkaas ystävät hyvät jo kuukauden päästä vuoden! Voitteko kuvitella?? Minä en. :)


Nyt mulla on kuukauden verran ollut Mantakin hoidossa. Äiti leikattiin ja sille kun tuli alavatsaan 40cm pitkä haava niin se ei ole saanut nostaa mitään painavaa (koiran vetäminen/riuhtaisu vastaa enemmän kuin painavaa) eikä me haluttu riskeerata sitä, että Manta hyppää äitiä vasten ja osuu tassuillaan äitiä vatsaan. Plus vielä sekin, ettei äiti ole pystynyt kunnolla liikkumaan niin ei ole ollut koiralle mielekästä, ettei se pääse yli kuukauteen kotipihaa kauemmaksi.

Äidille annettiin ensin kuukausi sairaslomaa, mutta sitä jouduttiin venyttämään viikolla, kun toipuminen ei ole edennyt toivotulla tavalla... :( Manta jää kuitenkin tämän tulevan viikonlopun jälkeen äidille ja meillä alkaa Rebekan kanssa taas arki kaksistaan. Suloinen Manta on kyllä ollut ja siinähän se on mennyt kuin Rebekkakin... Ne on itse asiassa olleet kuin paita ja peppu, etten tiedä miten Rebekka osaa olla kotona ilman mammaansa.


Näkymä on monena iltana ollut tällainen. Manta siis vasemmalla ja Rebekka oikealla.